08.05.2018 Harjurinteen koulun pihaan parakit Loviisan kaupunginhallitus päätti maanantaina 7.5.2018 sijoittaa Harjurinteen koulun uuden puolen oppilaat parakkeihin koulun pihalle ja sen läheisyyteen. Lue lisää
04.05.2018 Muutoksia varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin 1.8.2018 alkaen Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu indeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain (1503/2016) 16 §.n perusteella. Indeksitarkistukset tehdään kahden vuoden välein. Lue lisää
04.05.2018 Harjurinteen koulun sisäilmatutkimuksista lisätietoa toukokuussa Tulokset Harjurinteen koulussa ja Loviisan lukiossa keväällä 2018 tehdyistä rakenne- ja sisäilmatutkimuksista valmistuvat toukokuun alkupuolella. Raportit sekä uudessa että vanhassa osassa tehdyistä tutkimuksista koostaa tutkimukset tehnyt Sitowise Oy. Kerromme tutkimustuloksista, tulevista korjauksista ja syksyn väistötiloista kaikille avoimessa tiedotustilaisuudessa tiistaina 15.5.2018. Lue lisää
26.04.2018 Treenikerho urheileville nuorille lukuvuonna 2018–2019 Käytkö yläkoulua tai opiskeletko toisella asteella? Harrastatko tavoitteellisesti jotain urheilulajia ja kilpailet siinä? Lukuvuonna 2018–2019 sinulle tarjotaan mahdollisuus osallistua treenikerhon kaksikielisiin aamuharjoituksiin kahdesti viikossa. Kerhoa vetävät koulutetut valmentajat. Lue lisää
03.04.2018 Hakeminen aamu- ja iltapäivätoimintaan Hae lapsellesi paikkaa Loviisan kaupungin aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Hakuaika on 3.–22.4.2018. Lue lisää
28.03.2018 Hallitus käsittelee Harjurinteen koulun tilannetta ylimääräisessä kokouksessa Loviisan kaupunginhallitus pitää ylimääräisen kokouksen tiistaina 3.4.2018. Kokouksen aikana paneudutaan Harjurinteen koulua vaivaaviin sisäilmaongelmiin ja niiden korjaamiseen. Lue lisää
27.02.2018 Uusi suuntaviitta tuo Loviisan kyläkouluja esille Loviisan torin itälaitaan ankkurin viereen on pystytetty suuntaviitta, joka näyttää suunnan ja etäisyyden jokaiseen kaupungissa sijaitsevaan kouluun. Lue lisää
21.02.2018 Harjurinteen koulun välipohjarakenteesta löydetty kohonneita kosteuspitoisuuksia Hiihtoloman aikana Loviisan Harjurinteen koulun uudemmassa osassa tehdyissä tutkimuksissa muun muassa avattiin yhden opetussolun sisäkattorakenteita. Tutkitun solun välipohjan kosteuspitoisuus on kohonnut. Lue lisää
06.02.2018 Putkivuodon aiheuttamaa vesivahinkoa korjataan Harjurinteen koulussa Lämmitysverkon irronneesta putkiliitoksesta on valunut vettä Harjurinteen koulun uudessa osassa sijaitsevan näyttämön alle. Lattian kuivatus kestää 3–6 viikkoa. Lue lisää
29.01.2018 Harjurinteen koulun ilmanvaihtosäädöt valmistuivat Loviisan keskustassa sijaitsevan Harjurinteen koulun ilmanvaihtojärjestelmään tehtävät säädöt ja korjaukset valmistuvat maanantai-iltana 29.1. Lue lisää